keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Lemon Meringue / Sitruunamarenki-blogi avattu

Olen pitkään seuraillut muutamia leivonta-ja ruokablogeja ja moni omista leivonnaisistani on ollut peräisin á la  Marien blogista http://sekasoppa.vuodatus.net/

Jenkkeihin muutettuamme kaikki omat reseptini jäivät Suomeen ja olen ollut täysin nettiohjeiden varassa. Kaikenlaisia kommelluksiakin on tässä Californian keittiössä jo sattunutkin, ensialkuun oli totuttelemista amerikkalaisten mittojen kanssa ja johtuiko kaasuhellasta, täkäläisestä kuivahiivasta vai mistä, että korvapuusteista tuli hyvin epämääräisiä lässähtäneitä leivonnaisia :D

Idea oman leivontablogin pitämiseen alkoi siitä, että en ole tulostanut löytämiäni ohjeita ja kaikki hyväksi todetut reseptit ovat netissä, jolloin jälkikäteen on hankala muistaa millä reseptillä leivonnaiset onnistui. Löysin taivaallisen lemon curd- muffinssien ohjeen jokin aika sitten ja leivoin sillä muutaman satsin täydellisiä muffinsseja, mutta en muista mikä resepti oli kyseessä ja edelliset viritykset eivät olet olleet kovin onnistuneita. Siitä ideasta syntyi omaan blogiin reseptien tallettaminen ja hyvä jos niistä on iloa muillekin :) Olen pitänyt leipomisesta aina, mutta nyt erityisesti parin viime vuoden kotiäitinä oloajan olen leiponut säännöllisen epäsäännöllisesti. Ja koska rakastan valokuvaamista, leivontablogin pitäminen taitaa olla oiva lisä reissublogillemme ja koirien kotivuille.

Ohjeita tulee varmasti sekä suomeksi että englanniksi, katsotaan mitä tämä tuo tullessaan. Takapihallamme kasvaa iso sitruunapuu ja tälläkin hetkellä toistakymmentä sitruunaa odottaa pöydällä, eli sitruunapainotteisia ohjeita saattaa olla luvassa. Blogin nimikin johtaa lempileivonnaisestani, sitruunamarenki-piirakasta, jota äitini leipoi kun olimme pieniä ja viime vuosina herkullista piirasta on tullut valmistettua itse.
Mukavia hetkiä blogissa ja leivonnaisten parissa :)


4 kommenttia:

  1. Hei!
    Jess, täältähän löytyi tällainenkin blogi, nyt pääsen kokeilemaan sun herkkuja täällä Suomessakin! Vesi kielellä muistelen sitä lemon curd kakkua...
    T:Anni

    VastaaPoista
  2. moi!onpa herkullisen näköisiä ohjeita ja ennekaikkea upeat kuvat!!

    VastaaPoista
  3. Hienon näköiset sivut. Ihan tässä liikuttuu monestakin syystä. Ihanaa seikkaulua keittiömaailmaan toivon ma.

    VastaaPoista
  4. Voi, ihania kommentteja, kiitos kaikille :)

    VastaaPoista