lauantai 12. joulukuuta 2009

Panna Cotta

Panna cotta on ehdottomasti yksi suosikkijälkiruoistani, mutten ole ikinä tehnyt sitä itse. Nyt oli aika kokeilla ja tein jälkuroan täältä löytyneellä reseptillä:  http://www.davidlebovitz.com/archives/2009/04/perfect_panna_cotta.html Resepti oli äärettömän helppo ja tulos taivaallinen :)

Panna Cotta
(8annosta)




 4 cups kermaa
1/2 cup sokeria
2 tl vaniljauutetta (täällä en ole vaniljasokeriin vielä törmännyt, ainoastana aitoon vaniljaan tai uutteisiin)
2 pakettia gelatiinia (n. 4 ½ tl)
6 rkl kylmää vettä

Öljyä kevyesti  8 annoskuppia. Laita gelatiini kylmään veteen likoamaan n. 5-10 minuutiksi.
Lämmitä kermaa ja sokeria kattilassa, kunnes sokeri on sulanut. Ota liedeltä ja lisää vaniljauute. Kaada kuuma kermasekoitus gelatiinin päälle ja sekoita hyvin. Valuta annoskuppeihin ja laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi.

Tarjoilu:
Liu'uta terävää veistä kupin reunoja pitkin ja kumoa annoslautasille. Tarjoile marjojen kera.


torstai 10. joulukuuta 2009

Suklaamarengit

Suklaamarengit




4 valkuaista
1,5 dl sokeria
muutama pala tummaa suklaata


Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen joukkoon ja sekoita kunnes massa on kiiltävää ja sileää. Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää joukkooon ja sekoita hammastikulla, jotta saat marenkiin kauniita raitoja. Nostele lusikalla vaahtoa leivinpaperin päälle pellille ja paista 125 asteessa n. 1,5 tuntia.  Jätä marengit vielä uuniin luukku raolleen n. puoleksi tunniksi.

Sitruuna-marenkipiirakka

Blogin nimikkopiirasta tuli tehtyä eilen lähinnä kuvaustarkoitusta varten, jotta sain ylätunnisteeseen blogiin sopivan kuvan. Ja kyllä sitä toki myös maisteltua tuli, Samuel nousi silmät kirkkaina päikkäreiltä kun näki äidin leipomukset ja pikkumies piti erityisesti marenkikuorrutteesta:)

Resepti on vähän mukaeltu monesta useammasta reseptistä, lisäsin pohjaan kananmunaa, jotta pohja ei olisi niin kova. Ja koska täytettä saa olla paljon, lisäsin senkin määrää ja pieneen piirakkavuokaan täytettä olikin aikalailla mahduttamista :)




Sitruuna-marenkipiirakka

Pohja
2 ½ dl  vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
100 g  voita
1 keltuainen


Sitruunatäyte:

1/3 cup / 80 ml maissitärkkelystä
3/4 cup / 180 ml sokeria
1 ½ cup / 350 ml  vettä
 4 keltuaista
2:n sitruunan kuoriraaste
3 rkl voita
1/2 cup / 120 ml sitruunamehua
ripaus suolaa

Marenki
5    valkuaista
1 dl     sokeria


Nypi jauhot, sokeri ja rasva, lisää keltuainen ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina piirakkavuokaan ja peitä reunat foliolla. Paista 200 asteessa n. 12 minuuttia.

Mittaa kiisseliä varten kaikki muut aineet voita lukuunottamatta kattilaan ja kuumenna keskilämmöllä. Sekoita koko ajan kunnes kiisseli saostuu. Ota kattila pois levyltä, lisää kiisseliin voi ja sekoita. Kaada jäähtynyt kiisseli torttupohjan päälle.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeria vähän kerrallaan koko ajan vatkaten, kunnes vaahto on sileää ja kiiltävää. Lusikoi vaahto kiisselin päälle.

Paista torttua 175 asteisessa uunissa noin 12 minuuttia, kunnes marenki on kauniin vaaleanruskea. Piirakka on parhaimmillaan samana päivänä tarjottuna, marenki ei kestä kovin hyvin säilytystä.


keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Lemonade

Kun omalla pihalla kerran kasvaa sitruunapuu, niin perinteistä Lemonadeakin tuli kokeiltua. Ohje oli erittäin helppo ja juoma erinomaista, suosittelen :) Kyseessä on laimennettava mehu




Lemonade Base

2 1/2 cups water
1 cup sugar
1/2 teaspoon shredded lemon peel
1 1/4 cups lemon juice

6 dl vettä
2 ½ dl sokeria
1/2 tl sitruunankuorta
3 dl sitruunamehua




Pese sitruunat hyvin. Raasta n. yhden sitruunan kuori ja purista sitruunoista mehu. Sekoita kattilassa vesi ja sokeri ja kiehauta kunnes sokeri on sulanut. Poista liedeltä ja anna jäähtyä n. 20 minuuttia. Lisää sitruunankuoriraaste sekä sitruunamehu joukkoon. Kaada säilytysastiaan ja säilytä jääkaapissa.

Sekoita kannuun/lasiin sama määrä lemonadea sekä vettä ja sekoita. Annoksesta voi pakastaa osan jääkuutioiksi ja käyttää niitä jääkuutioiden sijasta, jolloin itse mehu ei laimene. Kastele lasinreunat sitruunamehulla ja kastele lautaselle, jossa on sokeria, niin saat sokeroidut lasinreunat.


torstai 3. joulukuuta 2009

Pumpkin Bread

Jatketaan vielä kurpitsaohjeilla, täällä suositaan Holiday-herkkuna Pumpkin Breadia, joka nimestään huolimatta on makea kuivakakun tyylinen herkku.

Mukailin ohjetta netistä löytämistäni ja keittokirjoista lukemistani mieleisekseni ja onnistuin siinä mielestäni aika hyvin. Ohjeesta tulee kaksi vuokaa tai itse tein yhden leipävuoan ja muffinssipellillisen muffinseja.

Pumpkin Bread
2 cups sugar
1 cup cooking oil
4 eggs
3 1/2 cups all-purpose flour
2 tsp baking soda
1 1/2 tsp salt
1 tsp cinnamon
1 tsp nutmeg
2/3 cup water
1 1/2 cup pumpkin puree
1 cups chopped walnuts

Preheat oven to 350 degrees F (175 degrees C). Grease and flour loafs/pans.

In a large bowl, mix together pumpkin puree, eggs, oil, water and sugar until well blended. In a separate bowl, whisk together the flour and the dry ingredients. Stir the dry ingredients into the pumpkin mixture until just blended. Pour into the prepared pans.

Bake for about 50 minutes in the preheated oven. Loaves are done when toothpick inserted in center comes out clean.

Kuvassa olevat Muffinssit kuorrutin ja koristelin kuivatuilla karpaloilla.


Pumpkin Pie ja paahdetut kurpitsansiemenet




Halloweenithan on jo vietetty, mutta palataan reseptien mukana lokakuuhun, jolloin vierailimme Pumpkin Patchilta hakemassa kurpitsan piirakan tekoa varten. Kuvassa olevat isot kurpitsat ovat lähinnä koristekurpitsoita ja sellaisesta otin talteen ainoastaan siemenet paahtamista varten. Pumpkin Pien tekoon hankittiin pienempi sugar pumpkin ja ohjeen piirakan tekoon löysin täältä: http://www.pickyourown.org/pumpkinpie.php Moni tekee kurpitsan valmiista säilykekurpitsasta, mutta halusin tehdä piiraan tuoreesta kurpitsasta, jolloin makukin on yleensä parempi.

Samalla ohjeella tein kurpitsapiirakkaa myös viime viikolla kiitospäiväksi, mutta harmikseni en tullut ikuistaneeksi kumpaakaan piirakkaa..

Pumpkin Pie (ohje tällä kertaa jenkkimitoilla englanniksi)

     a pie pumpkin
    1 cup sugar
    1.5 teaspoon ground cinnamon
    1 teaspoon ground cloves
    1 teaspoon ground allspice(jätin pois ja korvasin nutmegilla)
    1/2 teaspoon ground ginger
    1/2 teaspoon of vanilla extract
    1/2 teaspoon salt
    4 large eggs
    3 cups pumpkin glop
    1.5 cans (12oz each) of evaporated milk

Laita isoon kattilaan vesi kiehumaan. Pese kurpitsa ja leikkaa kuorineen viipaleiksi ja laita ne kattilaan. Kurpitsoita keitetään niin kauan, että kuoret irtoavat pinnasta lähes itsestään, kun kurpitsasta ottaa kiinni.
Poista kuoret ja soseuta sauvasekoittimella.

Ja sitten se helppo osuus, eli vatkaa munia kevyesti ja sekoita aineet keskenään. Annoksesta tulee täyte kahteen pieneen piirakkavuokaan ja koska tiesin pakastavani toisen piirakoista, päädyin tällä kertaa valmiisiin piirakkapohjiin, joita täällä myydän alumiinivuoissa valmiina. Laita täyte piirakkapohjan päälle ja paista n. 15 minuuuttia 210 asteessa ja sen jälkeen n. 50 minuuttia 175 asteessa.

Tarjoile kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa.


 
Arkistoista löytyi kuitenkin kuva kurpitsansiemenistä kuivumassa ja piirakat ovat taustalla odottamassa uuniin pääsyä.




Keräsin kurpitsoiden sisältä siemenet talteen, sillä nehän ovat mitä suurinta herkkua paahdettuna.
Pesin kurpitsansiemenet hyvin ja levitin leivinliinan päälle kuivahtamaan. Tämä oli vikatikki, sillä siemenet tarttuivat leivinliinaan kiinni, eli siemenet olisi kannattanut kuivattaa leivinpaperilla.


Paahdetut kurpitsansiemenet

Lämmitä uuni 135 asteeseen ja levitä kurpitsansiemenet leivinpaperille. Valele siemenien päälle sulanutta voita ja maun mukaan suolaa. Omaan annokseeni taisin käyttää n. 8 tl voita ja 2 tl suolaa. Paahda uunissa n. 30 minuuttia ja nauti sellaisenaan tai esimerkiksi sämpylöiden päällä.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Lemon Meringue / Sitruunamarenki-blogi avattu

Olen pitkään seuraillut muutamia leivonta-ja ruokablogeja ja moni omista leivonnaisistani on ollut peräisin á la  Marien blogista http://sekasoppa.vuodatus.net/

Jenkkeihin muutettuamme kaikki omat reseptini jäivät Suomeen ja olen ollut täysin nettiohjeiden varassa. Kaikenlaisia kommelluksiakin on tässä Californian keittiössä jo sattunutkin, ensialkuun oli totuttelemista amerikkalaisten mittojen kanssa ja johtuiko kaasuhellasta, täkäläisestä kuivahiivasta vai mistä, että korvapuusteista tuli hyvin epämääräisiä lässähtäneitä leivonnaisia :D

Idea oman leivontablogin pitämiseen alkoi siitä, että en ole tulostanut löytämiäni ohjeita ja kaikki hyväksi todetut reseptit ovat netissä, jolloin jälkikäteen on hankala muistaa millä reseptillä leivonnaiset onnistui. Löysin taivaallisen lemon curd- muffinssien ohjeen jokin aika sitten ja leivoin sillä muutaman satsin täydellisiä muffinsseja, mutta en muista mikä resepti oli kyseessä ja edelliset viritykset eivät olet olleet kovin onnistuneita. Siitä ideasta syntyi omaan blogiin reseptien tallettaminen ja hyvä jos niistä on iloa muillekin :) Olen pitänyt leipomisesta aina, mutta nyt erityisesti parin viime vuoden kotiäitinä oloajan olen leiponut säännöllisen epäsäännöllisesti. Ja koska rakastan valokuvaamista, leivontablogin pitäminen taitaa olla oiva lisä reissublogillemme ja koirien kotivuille.

Ohjeita tulee varmasti sekä suomeksi että englanniksi, katsotaan mitä tämä tuo tullessaan. Takapihallamme kasvaa iso sitruunapuu ja tälläkin hetkellä toistakymmentä sitruunaa odottaa pöydällä, eli sitruunapainotteisia ohjeita saattaa olla luvassa. Blogin nimikin johtaa lempileivonnaisestani, sitruunamarenki-piirakasta, jota äitini leipoi kun olimme pieniä ja viime vuosina herkullista piirasta on tullut valmistettua itse.
Mukavia hetkiä blogissa ja leivonnaisten parissa :)